Tatuoinnin suunnittelu

04/12/2024

Aikaa varatessaan asiakas valitsee joko valmiin suunnittelemani kuvan, tai vaihtoehtoisesti custom kuvan, joka suunnitellaan yhdessä asiakkaan toiveiden ja referenssikuvien perusteella. Tietyissä tatuoinneissa saatan käyttää myös freehand tekniikkaa, jossa tatuointi suunnitellaan suoraan iholle tussilla. Pienten kuvien ja tekstien kohdalla en välttämättä suunnittele kuvaa etukäteen, ellei asiakas niin tahdo.
 

Ideoinnista valmiiksi designiksi

Ensimmäiseksi tatuoinnin suunnittelussa tulee valita sen paikka ja suuntaa antava koko. Suositeltavaa on, jos asiakas pystyy lähettämään tatuoitavasta kohdasta kuvan. On myös tärkeää tietää, kummalle puolelle kehoa tatuointi tulee, jotta voin suunnitella sen oikein päin. Tässä vaiheessa on myös hyvä tietää kuvaan toivottavat elementit, ellei asiakas anna vapaampia käsiä suunnitteluun. Referenssikuvat ovat toivottuja, etenkin isommissa projekteissa. Asiakas voi helpottaa suunnittelua myös kertomalla, mistä osista referenssikuvissa pitää, ja mistä ei.

Lähetän asiakkaalle valmiin designin kahden viikon sisään. Tässä vaiheessa mietitään tarvittaessa mahdollisia muutoksia. Useampaa täysin uutta designiä en ehdi suunnitella, sillä piirtämien vie paljon aikaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asiakkaan tulisi missään nimessä tyytyä kuvaan, joka ei täysin miellytä häntä. Asiakkaan tyytyväisyys on minulle ykkös prioriteetti. 

Tatuointi ajalla

Asiakkaan saapuessa designiä mallataan valittuun kohtaan, ja katsotaan minkä kokoinen tatuointi siihen sopisi parhaiten. Tämän jälkeen oikean kokoinen siirtokuva asetellaan juuri sopivaan kohtaan. Tässä vaiheessa on vielä mahdollista tehdä muutoksia, jos tilanne sitä vaatii. 

Sitten voidaankin alkaa tatuoimaan :)